Pööpöö! Tästä alkaa se kolmas osa ; D Varoittelen osan tekstistä, mulla ei nimittäin oo mikään maailman paras olo : < Toivottavasti nautitte edes pikkusen :)

"Aby... Näytät upealta!" Miguel sanoi ja katsoi minua kadehtien. "Ööö... Kiitos, samaa ei voi sanoa sinusta." Sanoin ja naurahdin päälle.

"Aivan, ymmärrän." Miguel sanoi kääntäen katseensa kohti maata. "Anteeksi, ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi." Korjasin nopeasti. "Ei se mitään." Miguel sanoi ja hymyili hieman.

"Niin. Miguel? Mitä sinä edes teet täällä? Tälläisissä oloissa? Asutko sinä bussipysäkillä?" Päivittelin.

"No, minäpä kerron..." Miguel hymyili.

"Silloin kun lähdit, jäin kaipaamaan sinua. Jäin todella kaipaamaan sinua. Mikään ei ollut enää entisensä. Niimpä etsin tietoja vanhemmistasi, tiesin vain nimet. En tiennyt miten pääsisin luoksesi, paljonko se maksaisi ja miten saisin ruokaa. Lähdin kuitenkin junalla Los Angelesiin, jossa tietääkseni asuit."

"Pitkän ja tuskallisen matkan jälkeen saavuin Los Angelesiin. Kyselin vastaantulijoilta tunsivatko he sinua tai vanhempiasi. Kukaan ei tuntunut tietävän sinusta mitään. Harhailin ympäri L.A:ta kuukausia. Rahat olivat hiipuneet jo ajat sitten. Elin kerjäämällä ja varastelemalla. Eräänä päivänä eräs mies, Stefano nimeltään tarjosi minulle paikan läheisessä baarissa, tarjoilijana. Hyväksyin paikan, työskentelin ravintolassa yli kolme vuotta, kunnes omistaja kuoli, paikka siirtyi tämän pojalle, joka myöhemmin erotti minut."

"En löytänyt töitä, silloin kehiin tuli alkoholi ja muut päihteet. Jäin koukkuun huumeisiin, varastin rahaa ohikulkijoilta, kerjäsin, lainasin rahaa tutuilta, mutten koskaan maksanut kenellekkään takaisin. Nykyään saan rahaa edelleen samoilla keinoilla, juuri nyt olen täysin rahaton ja ikäväkyllä selvänä..." Miguel lopetti tarinansa.

"Vau... Aika tarina." Hymyilin Miguelille, joka katsoi häpeissään muualle.

"Tässä on numeroni, voit soittaa milloin vaan, kääntöpuolella on osoitteeni." Sanoin ja ojensin Miguelille pienen paperilappusen, joita pidän aina mukanani. "Kiitos." Miguel sanoi ja tarkasteli lappua, lopulta tunkien sen taskuunsa.

"Ikäväkyllä minun on nyt mentävä, nähdään." Halasin Miguelia. "Nähdään..." Miguel sanoi surumielisesti.

Kävelin ripeästi kohti kotia, mielessäni vain Miguelin rankka elämä. Ja sillä aikaa kun minä istuin hemmoteltavana omassa pikku pilvilinnassani, Miguel etsi minua kuumeisesti Los Angelesin kaduilla asuen.

Kotona:

"Rex? Ree-eex? Oletko sä täällä?" Huhuilin eteisestä. "Täällä!" Kuului jostain kauempaa.

"Ummhh... Hei rakas." Rex sanoi ja suuteli minua.

"Anteeksi että kesti kuvauksissa meni odotettua pidempään." Valehtelin ja katsoin Rexiä silmiin. "Ei se mitään, istu vaan alas, pitsojen pitäisi tulla ihan pian." Hän sanoi ja kidutti minua kiltteydellään, vaikka olin juuri valehdellut hänelle päin naamaa.

Istuimme sohvalla ja söimme herkullista pitsaa mahtavilla täytteillä. Juttelimme mukavia, pitkästä aikaa. Olimme aina töissä, emmekä oikein löytäneet toisillemme omaa aikaa.

Yöllä:

Puhelin soi. Tai ehkä se oli vain unta. Suljen silmäni uudelleen ja nukahdan. Ei. Ei se ollut unta. Nyt on pakko nousta.

"Rexhh... Puhelin... Se shoi..." Mumisin kihlatulleni, joka tuhisi peittojen alla. Murahdin ärtyneesti ja raahauduin istumaan.

Kävelin kylmillä lattialankuilla olohuoneeseen, missä se riivatun puhelin oli.

Vilkaisin nurkassa seisovaa punaista kelloa. Viittä yli kaksitoista. Olin nukkunut vasta tunnin.

"Haloo? Kuka siellä?" Mumisin unisena puhelimeen.

"Aby-kulta!! Huomentah!" Kuului luurista. "Miguel? Ootko sä kännissä?" Kysyin, luurista kuului raskasta hengitystä ja naurua. "Eeeeen... Tai no ehkä vähän, pikkupikkuriikkisen." Miguel räkätti. "Oliko sulla jotain kunnollista asiaa sitten, vai meenkö mä takasin nukkumaan?" Kysyin.

"Joo! Joo oli mulla. Eiku... Hetki nyt mä unohin sen..." Miguel mietti. Seisoin kyllästyneenä puhelimen ääressä odottaen. "Nii joo! Piti vaa sanoo et mä rakastan sua. Voi vitsit mä rakastan sua."

"Vai niin, vai niin. Jutellaanko tästä sitten kun olet selvänä?" Kysyin Miguelilta, joka läähätti kova-äänisesti puhelimeen.

"Kuka se on?" Kysyi Rex, joka oli ilmeisesti sittenkin päättänyt nousta. Nostin sormen huulelleni, kunnes lopetin puhelun.

"Kuka se oli?" Toisti Rex. "Ai, puhelimessako? Se oli, tota... Elisabeth, oli taas ottanu." Valehtelin taas. "Sen pitäis tosissaan lopettaa se juominen, mikset sä anna sille potkuja?" Rex ihmetteli. "Nii..."

Aamulla:

Rex oli jo lähtenyt töihin, hän olisi koko päivän kokouksessa Tokiossa. Laitoin itselleni välipalaksi kuuluisia kinkku-tonnikala leipiäni. Joku kuitenkin keskeytti välipalani soittamalla ovikelloa. Pyyhin käteni housuihini ja menin avaamaan ovea.

"Miguel?! Oh shit..." Kirosin mielessäni, mutta peitin sen kauniin hymyn alle ja avasin oven.

"Hei... Mitäs sinä täällä teet?" Kysyin vaivautuneesti hymyillen.

"Kaipaisin kipeästi suihkua ja vähän ruokaa, ajattelin jos haluaisit auttaa. Ei ole tietenkään pakko jos et halua, mutta ajattelinpahan vaan..." Selitti Miguel nyt vuorostaan vaivautunut ilme kasvoillaan. "Toki, tule vaan." "Abigail mitä sä teeeeeet?!" Kaduin päässäni.

"Mums... En ole pitkään aikaan syönyt kunnon ruokaa." Miguel virkkoi.

"Kunnon ruokaa? Sehän on vain leipä!" Naurahdin Miguelille, joka näytti olevan taivaissa leipänsä kanssa.

Syötyämme näytin Miguelille missä vessa oli ja laitoin kylpyhuoneeseen pari puhdasta pyyhettä. Suihkun ääni kantautui keittiöön asti. Miguel lauleskeli iloisesti suihkussa. Keräsin astiat ja tiskasin ne huolella.

Annoin Miguelille Rexin vanhan vaatekerran, joka sai Miguelin näyttämään paljon paremmalta, kuin siinä vanhassa verkka-asussa. Pistin ne vanhat verkkarit pesuun ja menin makuuhuoneeseen, jossa Miguel odotti. "Vau Miguel! Näytät paljon, paljon paremmalta!" Hämmästelin.

"Kiitos kuuluu vain ja ainoastaan sinulle neiti." Miguel sanoi ja suuteli kättäni. Punastuin hieman, mutta annoin Miguelille kunnian.

"Lopeta. Minulla on mies." Kertasin Miguelille säännöt. "Aivan... Mutta miehesi ei ole kotona juuri nyt, eikö näin olekkin?" Miguel vihjasi. "On, mutta en silti voi, en edes rakasta sinua enää."

"Anna minä opetan sinut rakastamaan minua taas." Miguel kuiskasi ja kahlitsi minut syleilyynsä. Ensin rimpuilin, mutta kun totesin sen mahdottomaksi luovutin. Ja niin, eihän Rex ollut kotona...

...ei hän saisi tietää. Annoin Miguelin viedä minut yhä syvemmälle, kunnes en enää päässyt pois. 

En ajatellut selvästi...

Seuraavana aamuna:

Näppäilin pelokkaasti Miguelin numeron puhelimeen ja annoin sen tuutata.

"Hei... Haluaisin puhua eili-" Aloitin, mutta Miguel keskeytti minut.

"Niin minäkin! Se oli elämäni mahtavin yö, se oli kerrassaan upeaa. Ja nyt kun olen selvinpäin voin sanoa tämän: rakastan sinua. Tajuatko? Rakastan sinua!" Miguel vauhkosi.

"Ei! En minä sitä, kun mi-" Yritin jälleen, mutta hän keskeytti minut taas. " Ymmärrän, että nyt vähän kaduttaa, mutta kun olet jättänyt Rexin, voimme taas olla yhdessä. Tulen hakemaan sinua tänään kello kuusi."

"Mitä?! Ei!! Minä en todellakaan ole jättämässä Rexiä sinun takiasi! Se oli vain yhden yön juttu, täysi virhe, eikä se tule tapahtumaan uudestaan! Rakastan Rexiä, enkä voi kuvitella elämääni ilman häntä, mutta sen tiedän, että sinä et kuulu elämääni!" Raivosin puhelimeen.

"Mutta Aby, rakastan sinua ja tah-" "Ei! Etkö sinä nyt jo ymmärrä!! Sillä ei ole mitään väliä, minä en rakasta sinua, rakastin silloin joskus, mutta en enää! En ole enää mikään pentu! Olit vain ihastus, minä ja Rex menemme naimisiin, joten unohda minut! Hyvästi!! En halua nähdä sinua enää koskaan!" Huusin ja paiskasin luurin kiinni huohottaen.

Kahdeksan kuukauden kuluttua:

Pursotin sinistä hammastahnaa siniselle hammasharjalleni. Laskin tahnan takaisin peilikaappiin ja aloitin harjaamisen.

Ihoni meni kananlihalle seistessäni kylmässä kylpyhuoneessa. Se oli ainoa huone mitä emme olleet Rexin kanssa remontoineet muutettuamme tänne. Asuimme nykyään kolmikerroksisessa 'linnassa', johon kuului 3 makuuhuonetta, 1 vessa, keittiö, kaksi olohuonetta, parveke, aula ja vierashuone. Rex oli tehnyt jättisopimuksen töissä ja kieriskelimme rahoissa. Elämä maistui.

Irvistin peilille varmistaakseni hampaiden puhtauden. Lähdin vessasta ja kiipesin portaat kaksi kerrosta ylemmäksi keittiöön.

Vatsani kurni, mietin mitä minun teki mieli ja päädyin lopputulokseen hampurilaiset. Yksi monista mieliteoistani.

Istuuduin vaivalla yhdelle baarijakkaroista ja haukkasin palan maukkaasta hampurilaisesta. Otin toisen hampurilaisen, kunnes olin täynnä. Laitoin astiat astianpesukoneeseen ja nappasin jääkaapista limun.

Istahdin olohuoneen sohvalle mahani kanssa ja napsautin teeveen päälle. Hörpin Pepsiäni ja töllötin ranskankielistä elokuvaa pellestä, joka menetti työnsä.

Leffa alkoi mennä tylsäksi, pelle vain itki ja surkutteli. Haukottelin pitkään, kunnes päätin mennä nukkumaan.

Kapusin jalat täristen tikkaita ylös pieneen makuuhuoneeseen lastenhuoneen yllä. Kehdossa ei maannut ketään, vauva oli vielä vatsassani. Laskettuun aikaan oli enää viikko, joten synnytys alkoi olla lähellä. Pian kehdossa jokeltelisi pikkuruinen poikavauva.

Harmi vaan ettei isästä ollut tietoa... Tai siis, tietenkin Rex oli pojan isä, toki hän kasvattaisi pojan, eikä Miguel saisi koskaan edes tietää pojastaan. Jos se siis oli Miguelin. Sitähän minä en halua tietää, haluan ajatella poikaa Rexin lapsena, enkä sen pummin poikana.

Kaivauduin peittojen alle ja nukahdin samantien, vauvakin lakkasi potkimasta. Toivoin vain, että kun heräisin Rex olisi kotona.

Hieman myöhemmin yöllä, ovi kolahti  ja Rex astui sisään. Hän ripusti takkinsa naulakkoon ja meni vessaan pesemään kasvonsa. Hänellä oli ollut rankka työpäivä, ainoa mitä hän halusi oli päästä nukkumaan.

Rex meni alakerran isoon makuuhuoneeseen, isoon sänkyyn nukkumaan, hän tiesi että Abigail nukkuisi yläkerrassa, siellä hän aina nukkui. Sillä alakerrassa oli kuulemma liian kylmä. Rex nukahti pian ja nukkui sikeästi.

Aamulla:

Heräsin aamulla viittä vaille seitsemän, vauva liikuskeli vilkkaasti mahassa.

Kipitin suoraa tietä alakertaan, missä Rex katseli jo länkkärileffaa. Oli lauantai, eli länkkäreiden aika. "Huomenta." Sanoin ja hiippailin Rexin viereen sängylle.

"Huomenta rakas. Nukuitko hyvin?" Rex kysyi ja suukotti minua poskelle. "Nukuin hyvin, samoin Rex Junior." Hymyilin.

Aikamme kuherreltuamme siirryin pianon ääreen, soittamaan tuttua sävelmää, se sai pojan rauhoittumaan.

"Soitat hyvin." Rex hymähti ja veti tuolin viereeni. Hän hyräili hiljaa tahtiin ja keinui silmät kiinni vierelläni.

Yhtäkkiä hän nousi seisomaan ja pysäytti soitantani käsillään.

"Mennäänkö syömään?" Hän hihkaisi päältäni ja minä vain hymyili vastaukseksi. Rex auttoi minut ylös tuolilta ja lähti kohti keittiötä.

Tartuin kuitenkin Rexin käteen. "Hei, kokeile! Nyt tapahtuu jotain!" Kiljahdin iloisesti ja siirsin Rexin kädet vatsalleni.

"Mitä, en mä tunne mitään..." Rex sanoi ja tunnusteli mahaa. "Au!! Rex... Nyt sattuu!" Huusin, minulla oli supistus.

"Re-Rex..? Mä luulen että mä synnytän!" Sanoin vakavasti. "Äläs nyt, laskettuun aikaan on vielä monta päivää." Rex naurahti.

"Eikun ihan oikeesti!!" Kiljuin ja pitelin vatsaani. "Oikeasti, vau! Mennään sairaalaan, heti!" Hän kiihtyi ja ryhtyi vetämään minua autolle.

Rex tarttui rattiin tiukasti ja minä laitoin turvavyön kiinni hammasta purren. "Pidä kiinni." Rex mumisi...

...ja ajoi.

♣   ♣   ♣   ♣

Soriii, teksti on tosi surkeaa : < Toivottavasti tykkäsitte edes vähän x'D Nyt toivoisin kommentteja!! Kiitos! <3 Pelkkä 'luin' riittää ; D

-Lynette