Höm höm... Onkohan mulla mitään sanottavaa tästä osasta? Noooo, ei kai : D Eli siis suoraan lukemaan vaan:

Portaat olivat liukkaat ja märät sateen jälkeen, Abigail kiipesi varovasti portaikon ylös, kunnes huomasi äitinsä seisovan tiellään. "Mitä? Onko sattunut jotain, vai miksi olet minua vastassa?" Abigail kysyi ja katsahti äitiinsä, joka seisoi vakavana portaiden yläpäässä.

"Enkö saisi olla rakasta tytärtäni vastassa, ilman mitään asiaa?" Hän kysyi ja halasi Abigailia. "Ei mene läpi. Mitä asiaa?" Tuhahti hän ja halasi takaisin äitiään. "Äsh..." Jennifer mumisi.

"Tahtoisin vain pyytää sinulta yhtä piiikkupikku palvelusta..." Jennifer sanoi. "Suostuisitko?" Hän kysyi. "Riippuu minkälainen tämä palvelus on." Vastasi Abigail.

"Nokun meiltä sairastui eräs malli ja tarvitsisin kipeästi uutta mallia huomisiin kuvauksiin. Koska näin lyhyellä varoitus-ajalla on vaikea löytää ketään teini-ikäistä tyttöä uimapuku-kuvauksiin, niin ajattelin jos..." Jennifer selitti. "Niiiiin? Minä odotan." Abigail vastasi ja naputti jalallaan maata. "...Jos tulisit meille malliksi. Ihan vain yhdeksi päiväksi, tietenkään sinun ei ole pakko jos et halua, missaisit koulun ja kaikkea, ymmärrän jos et halua tul-" "Tottakai minä haluan! Hulluksiko minua luulet? Siis ihan oikeasti? Vau... Tuleeko se johonkin lehteen tai jotain?" Abigail innostui ja taputti käsiään yhteen.

"Ei vaan telkkariin... Siis haluat ihan oikeasti tulla?" Jennifer varmisti tyttäreltään. "No joo! Ihanaa, mä pääsen telkkuun!" Abigail bailasi. "No, siinä tapauksessahan tämä kävi helposti!" Jennifer naurahti, molemmat olivat nyt tyytyväisiä.

Illalla:

Abigail makasi huoneessaan edessään herkkuateria. Limua, vadelmahyytelöä ja kahvia. Hän mietti söisikö sen. Mexicossa hän olisi varmasti hotkaissut aterian heti suuhunsa, mutta täällä asiat olivat toisin, täällä Abigail saisi mitä tahansa ruokaa milloin tahansa, hän tunsi itsensä jatkuvasti kylläiseksi. Huomenna olisivat ne kuvauksetkin...

...jos hän siellä tuntisi itsensä lihavaksi, tai mikä pahempaa näyttäisi lihavalta. Eihän mallit voi olla lihavia. Ei voi.

Abigail nousi seisomaan ja katsoi itseään peilistä. Hän näytti kyllä ihan laihalta, mutta kiloja oli tullut lisää sen jälkeen kun hän oli muuttanut asumaan uuteen taloonsa. Ehkä olisi vain parempi skipata yksi ateria.

"Ainakin olen hyvässä kunnossa aamulla..."

Seuraavana aamuna:

"Juuri noin! Pysy siinä, hyvä! Mahtavaa!" Kuvaaja huusi kameran takaa. "Leuka alas, vatsa sisään, älä hymyile, juuri noin, pidä siinä, rentona nyt, hyvä, loistavaa!" Kuvaaja kannusti ja komensi, Abigail teki työtä käskettyä. Hän vaihtoi asentoa heti räpsäisyn jälkeen. "Muista, leuka alas. Vatsa sisään..." Abigail mietti mielessääni.

"Upeaa, pysy siinä! Aivan loistavaa Aby!"

"Nyt on aivan pakko kiittää, olit upea, todella mahtava! Kuinkas pitkä mallinura on jo takana?" Kuvaaja kysyi. "No... Itseasiassa tämä oli ensimmäinen kertani kuvauksissa." Abigail tunnusti. "Vau... Olit todella hyvä ensikertalaiseksi."

"Sinusta tulisi varmasti suuri nimi mallina, kannattaa kokeilla jos onni vaikka potkaisisikin." Maxiksi esittäytynyt kuvaaja sanoi. "Kiitos. En tiedä, ehkä sitä voisi vaikka kokeillakkin..."

"Meille olet ainakin tervetullut milloin vain, muistahan se!" Max sanoi ja suuteli minua poskelle hyvästiksi. Käännyin ympäri ja näin äitini siellä.

"Onneksi olkoon kulta, olit upea." Jennifer sanoi.

"Äiti? Arvaa mitä? Musta tulee malli!"

"Vai niin, sepäs hienoa..."

Kerronta vaihtuu minäkerronnaksi!

Viiden vuoden kuluttua:

"Niin mitä asiaa sinulla oli minulle, Rex?" Kysyin ruokapöydässä Rexiltä.

"Niin siis, ei mitään, syö nyt vaan. Esitän asiani ihan pian." Rex vastasi minulle vaivautuneena. "Ahaa, selvä..." Otin lusikallisen juustopastaa ja mutustelin sitä suussani samalla katsellen Rexiä, joka söi ateriaansa keskittyneesti.

"Äh... Kerron asiani nyt, tuskin siitä mitään haittaakaan on." Rex sanoi yhtäkkiä, hymyilin hänelle ja odotin.

"No? Kerro vaan." Rohkaisin poikaystävääni, olimme olleet Rexin kanssa yhdessä nyt tasan viisi vuotta.

"Selvä, odotas hetki. Se on täällä jossain." Katsoin ihmeissäni Rexiä joka kaivoi taskuistaan jotain. "Asia on taskussasi?" Ihmettelin ääneen. "Juu juu, odotas nyt, kyllä se täällä on..." Rex hätäili, en voinut olla nauramatta ja tyrskähdin hieman Rexille.

"Haa! Tässä näin, löytyipäs!" Rex huokaisi ja laski sinisen sametti-rasian pöydälle. Nostin kädet suuni eteen ja inahdin hiljaa. "Re-Rex? Onko tämä..?" Sihahdin hiljaa ja otin rasian käteeni. "Avaa se." Rex rohkaisi.

Rasia aukesi naristen auki. "Abigail Caitlyn Garner, tuletko vaimokseni?" Rex kysyi ääni vapisten ja puri huultaan. Vilkaisin Rexiä ja sitten taas sormusta, Rexiä ja sormusta.

"Tulen. Tottakai minä tulen." Sanoin ja pujotin sormuksen sormeen. "Se on... Upea." Kuiskasin. "Se on äitini vanha, sitä ennen se oli isoäidilläni ja niin edelleen, se on periytyvä. Nyt on sinun vuorosi saada se." Rex selitti. "Kiitos." Huokaisin ja ihastelin sormusta.

"No, hyvä että kelpaa." Hän hymyili minulle.

Tanssahtelimme keittiön matolla hiljaisen musiikin tahtiin ja tuijotimme toisiamme silmiin. Tiesin että Rex on se oikea, tunsin sen. Miguel on unohdettu, en tunne enää mitään häntä kohtaan ja hädin tuskin edes muistan miltä hän näytti. Tuskinpa hänkään ajattelee minua. Mutta Rex ajattelee...

"Mitä jos neiti tulisi tuonne makuuhuoneen puolelle..?" Rex vihjaili. "Uuuu... Kuulostaa houkuttelevalta, mene vain, tulen iiiihan kohta perässä." Sanoin ja vinkkasin silmää tuoreelle kihlatulleni.

"No iltaa!" Rex naurahti ja vihelsi nähdessään minut.

"Kelpaako herralle?" Naurahdin mutta väänsin ilmeeni peruslukemille. "Tottahan toki, mitä jos tulisit tänne sängylle." Rex kysyi ja taputti sängyn viereistä puolta.

"Valmis?" Rex kysyi. "Valmis." Vastasin.

"Hyvää yötä, rakas." "Samoin..."

Aamulla:

"Sinuna en söisi tuota." Rex huomautti seuraavana aamuna. "Miten niin?" Kysyin, mutta jatkoin murojeni rouskuttamista. "No... Maito taitaa olla 'vähän' pilalla, se meni vanhaksi noin viikko sitten..." Rex sanoi. "Kiva kun ilmoitit, tämä on jo toinen lautasellinen, ja äsken join kaakaota, toivottavasti en saa nyt mitää oksennustautia..." Huokaisin ja kaadoin murot lavuaariin.

Aamupalan jälkeen otin rauhoittavan kylvyn, se tosiaan teki hyvää jaloilleni, jotka ovat puutuneet siitä ainaisesta kävelystä korkokengillä.

Myöhemmin päivällä minä tosiaan oksensin. Oksensin toisenkin kerran. Ja kolmannen. Soitin töihin etten tulisi tänään töihin, vaikka minulla olikin tärkeät kuvaukset sinä päivänä.

Kyllästyin oksentelemaan joten painuin sänkyyn nukkumaan ja toivoin että oloni helpottaisi. Suljin puhelimet, laitoin ovikellon pois päältä ja lukitsin ovet, jottei kukaan voisi häiritä uniani.

Illaksi oloni helpotti, pystyin tekemään jopa hieman töitä koneellani. Minulla oli oma mallitoimisto Abigail Garnerin mallitoimisto, toimin samalla myös mallina. Luin tietokoneelta pari hakemusta, jotka olivat tulleet henkilöiltä, jotka hakivat toimistooni. Suurimman osan hylkäsin, mutta otin kaksi ehdolle, he saisivat tulla huomenna koe-esiintymään, joko minulle tai Peytonille, joka oli työkaverini.

Seuraavana aamuna:

Oloni oli edelleen heikko, mutta koska en ollut oksentanut pakotin itseni töihin.

En tiennyt oliko fiksua lähteä töihin oksennustaudissa, jos vaikka oksentaisin kesken kuvausten... No toivottavasti niin ei käy.

Työpaikalleni ei ollut pitkä matka, vähän yli kilometri. Kävelin töihin, vaikka minulla olisikin isän vanha Ferrari käytettävissäni, mutta oli niin kaunis päivä. Kävelin hääliikkeen vierestä, joka oli aivan kylki kyljessä toimistoni kanssa. Ihastelin vaaleanpunaisia seiniä ja valkoisia kalusteita, en ollut koskaan käynyt liikkeessä, mutta haluaisin.

Pian saavuin tutun rakennuksen eteen. "Ah, ihanaa päästä töihin..." Tuumin mielessäni ja kävelin ovista sisään.

"Huomenta Jeff!" Sanoin iloisesti ja rutistin Jeffiä. "No huomenta. Olit eilen poissa? Täällä oli täysi kaaos päällä eilen..." Hän päivitteli minulle.

"Nyt täällä ainakin näyttää olevan tilanne hallinnassa." Hymyilin ja katselin työkavereideni uurastusta. "Juu-u, heti kun he näkivät sun tulevan..." Jeff naurahti. Jeff on työpaikkamme uusin ja nuorin työntekijä, hän lähinnä siivoilee ja korjailee koneita, mutta on silti äärettömän tärkeä tukipylväs meille. "Jaa, olen kuitenkin toimistossani, jos joku tarvitsee." Huikkasin ja kävelin portaat ylös huoneeseeni.

Ryhdyin heti järjestämään uutta casting-tilaisuutta.

Katsoin aina välillä kelloa, "Niiden mallien olisi pitänyt jo tulla..."

Puoli tuntia myöhemmin summeri soi ja sisään astui todella vaalea tyttö. "Eikös teitä pitänyt olla kaksi?" Kysyin ihmeissäni. "Wilma sairastui, eikä hän pääse tulemaan." Tyttö vastasi. "Jaa... No hauska tavata..?" Sanoin ja suukotin tyttöä poskelle. "Elle, olen Elle." "Selvä, Elle. Mennäänpäs tuonne kameran eteen sitten." Hymyilin.

Huoneessa oli lavastettu keittiö, useita vaaterekkejä, peili ja meikkauspöytä.

Kävelin tottuneesti huoneen toiseen päähän ja kehotin Elleä vaihtamaan vaatteensa sermin takana.

Ellen vaihdettua vaatteet tartuin kameraan ja rupesin sanelemaan käskyjä, Elle teki kaiken täydellisesti ohjeideni mukaisesti ja poseerasi. Ensimmäisissä kuvauksissa mainostettiin kahvia.

"Selvä, valmista tuli. Vaihdetaan vaatteet, niin kutsun pojat kokoamaan uudet lavasteet."

Toiset kuvaukset mainostivat uusia maalipinnotteita puulle. Kun kuvaukset saatiin päätökseen halasin Elleä hyvästiksi, annoin korttini ja kutsuin tulemaan uudestaan. Hän oli ehdottomasti listoilla.

Istuin tietokoneellani vielä illallakin, muokkasin kuvia ja vastasin hakemuksiin. Jaloitellakseni hieman päätin soittaa Rexille.

"Hei, Aby täällä. No hei! Piti vaan sitä kertoa, että menee taas ylitöiksi, turha odottaa illalliselle siis. Minulla on nimittäin vielä yhdet kuvaukset. Ai sinulla on kokous? No sittenhän et ole yksin kotona. Tilataan vaikka pitsat, kun tullaan kotiin, lupaan korvata tämän."

"Ai niinkö ajattelit, no katsotaa nyt..." Naurahdin. "Nähdään pian! Heippa, hyvää kokousta kulta!" Sanoin ja laskin luurin. Venyttelin käsiäni ja menin kuvaushuoneeseen vaihtamaan vaatteita.

Hiukseni suoristettiin ja vaatteeni vaihdettiin alusvaatteisiin. poseerasin parhaani mukaan kuvaajalleni Bartille.

Kuvausten loputtua kiitin Bartia ja vaihdoin takaisin arkivaatteisiini.

Vihdoin rankan ja pitkän työpäivän jälkeen lähdin kävelemään kotiin päin, rakastin yöllä kävelemistä, vaikka eihän nyt ollut yö, kello oli vasta 23:04.

Kuten sanottu, rakastin yöllä kävelemistä, paitsi sitä kohtaa, jolloin ohitin pummialueen, bussipysäkin, tai baarin. Tänään oli vuorossa bussipysäkki. Siellä oli se sama koira, johon törmäsin aamulla ja nuhjuiseen pyjamaan pukeutunut mies.

"Iltaa." Mies sanoi, käännähdin mieheen päin ja toivotin hänellekkin hyvät illat.

"Liikenisikö sinulta yhtään rahaa minulle?" Mies kysyi. "Vaikka liikenisikin niin miksi minä tuntemattomille ojentelisin rahojani, kun voisin käyttää ne itsekin?" Kysyin piikittelevästi mieheltä ja astuin lähemmäs.

"No tutustutaan, niin en ole sinulle enää tuntematon." Mies sanoi. "Jaahas, minä voin aloittaa. Olen Abigail Garner ja sinä olet?" Vastasin.

"No?" Kysyin. "Itsehän halusit tutustua, vastaa nyt jotain." Ohjeistin miestä, jonka kasvot vääntyivät järkyttyneeseen ilmeeseen.

"Abigail..?" Mies toisti. "Mitä? Niinhän minä sanoin, Abigail. Mikä sinun nimesi on? Vastaa nyt vaan, en mä pure." Käskytin.

"Se Abigail? Abigail Caitlyn Garner? Mexicosta?" Mies kyseli.

"Miguel?"

♣   ♣   ♣   ♣

Tadaa! Siinä oli nyt osa kaksi! Toivottavasti tykkäsitte : D Jätinkö edes vähän jännään kohtaan? ^^ Muahahahahahhaa! No eiii... Nyt toivoisin kuitenkin paljon... KOMMENTTEJAAAH! :-----DDD

-Lynette